Erilaisia ympäristöjä tarvitaan ylläpitämään lajistomme monimuotoisuutta

Perinnebiotoopit

Hieman alle puolet Suomen luontotyypeistä ovat uhanalaisia ja niiden osuus on suurin perinnebiotoopeissa ja metsissä. Erilaiset biotoopit mahdollistavat lajiston monimuotoisuuden ja siksi niiden säilyttäminen ja ennallistaminen on tärkeää.

Biotooppi on käsite, jota käytetään ympäristön luokittelussa. Biotoopiksi kutsutaan elinympäristöä, jossa on tietyt olosuhteet ja sen myötä siellä viihtyvät tietyt lajit. 

Esimerkkinä kuiva kangasmetsä, jonka humuskerros on kallioisessa maastossa ohut ja heikosti maatuva. Kasvualustan ohuus ja ravinteiden niukkuus näkyy kasvi- ja eläinlajistossa. 

Perinnebiotooppeja ovat kedot, niityt, hakamaat ja metsälaitumet. Suomesta löytyy 40 erilaista luontotyyppiä, joita yhdessä nimitetään perinnebiotoopeiksi. Kyseessä on siis useamman biotoopin joukko, joilla ei kasva lainkaan tai vain vähän puita ja pensaita. Nimi on sikäli harhaanjohtava, että ennen ihmisen siirtymistä jatkuvaan viljelyyn ja karjankasvatukseen, olivat nämä biotoopit syntyneet esim. metsäpalojen, tulvien ja myrskyjen myötä. Syntyneitä biotooppeja ylläpitivät kasvissyöjänisäkkäät, jolloin ne eivät päässeet metsittymään. Ajan saatossa ihmisen suorittama viljely ja karjatalous hoiti huomaamattaan näitä biotooppeja ja mahdollisti lajiston olemassaolon. 

Ihmisen ylläpitämien eläinten siirryttyä ympärivuotisesti sisätiloihin sekä peltojen tehoviljelyn ja salaojituksen yleistyessä, vähenivät myös perinnebiotoopit. Luonnon monimuotoisuuden kato Suomessa on siten osin kytköksissä maanviljelyssä tapahtuneeseen kehitykseen ja eläimiin liittyvän tuotannon muutokseen. Nimi perinnebiotooppi viittaa siis menneeseen ajanjaksoon, jolloin ihmisen toiminta on ylläpitänyt tai synnyttänyt biotooppeja Suomessa.

Perinnebiotoopit jaetaan edelleen 12 ryhmään: Nummet, kalliokedot, kedot, tuoreet niityt, kosteat niityt, järven- ja joenrantaniityt, merenrantaniityt, tulvaniityt, suoniityt, lehdesniityt, hakamaat ja metsälaitumet. Jokaisessa ryhmässä on luontotyyppejä kuten esim. kallioketoja löytyy karuina- ja kalkkikallioketoina. Eri ryhmien kuvaukset löytyvät täältä Perinnebiotoopit (avaa uuden välilehden ymparisto.fi sivustolle).

Jotta biotoopin oma lajisto pääsisi kukoistamaan, on suositeltavaa käyttää sen ennallistamisessa ammattilaisten apua. Myymälästä napattu ”niittysekoitus” ei ole suositeltava ratkaisu, koska siemenet eivät ole paikallisia. Tavoitteena ennallistamisessa on elvyttää alueen oma lajisto ja sen mahdollistaa biotoopin olosuhteiden palauttaminen esimerkiksi puustoa ja pensastoa harventamalla. Metsähallitus suosittelee esim. umpeen kasvaneen niityn hoidossa huolellista luonto-ja kulttuuriarvojen kartoitusta ja hoitosuunnitelman laatimista.

Lisätietoa aiheesta

Perinnemaisemayhdistyksen sivut Perinnemaisematyypit

Ympäristöhallinnon yhteinen verkkopalvelu Perinnebiotoopit

Metsahallituksen sivusto Perinneymparistojen hoito

Yle Luonto Tarvitseeko luonto ihmistä? Perinnemaisemat matkivat muinaisia mammuttiaroja

Kaisa Ruohoranta 2021, artikkeli on julkaistu myös Catena ry:n sivuilla www.culturacatena.fi

Niittäminen

Perinnebiotoopit kuten kedot, niityt ja hakamaat ovat erittäin uhanalaisia Suomessa. Niitä sijaitsee paikoissa, jossa jostain syystä ei kasva puustoa. Pääsääntöisesti perinnebiotoopit kuitenkin kytkeytyvät ihmisen toimintaan ja ovat syntyneet esimerkiksi jo luontaisen kedon ja ihmisen pitämien eläinten laiduntamisen tuloksena. 

Jos matalakasvuisella puuttomalla alueella ei tapahdu kasvillisuuden luontaista leikkaantumista, muuttuu biotooppi pikkuhiljaa ekologisen sukkession seurauksena metsäksi. Ihminen voi vaikuttaa tähän kehitykseen kasvillisuutta leikkaamalla, jolloin myös matalat lajit pysyvät alueella.

Erilaisten biotooppien olemassaolo on luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeää. Puuttomalla biotoopilla on oma kasvilajistonsa, josta ravintonsa saa tietty hyönteislajisto, joka taas toimii ravinnonlähteenä tietyille linnuille. Mesikasvit kukoistavat niitetyillä alueilla, joissa vierailevat innokkaasti myös lukuisat hyönteiset kuten päiväperhoset, mesipistiäiset ja kovakuoriaiset.

Niittämällä vaikutetaan alueen ravinnepitoisuuteen

Kukkivan niityn kehitykseen vaikuttaa mm. maaperä ja kasvien keskinäinen kilpailukyky. Suomalaiset niittykasvit viihtyvät niukkaravinteisessa maassa ja siksi niittojäte poistetaan muutama päivä niiton jälkeen. Muutoin niitetyn kasvillisuuden sisältämät ravinteet siirtyvät maatumisen kautta maaperään. Kun nurmialue halutaan muuttaa niityksi, tulee maan ravinnepitoisuutta niukentaa. Mitä ravinteikkaampi maaperä, sitä useammin kannattaa niittää, koska kasvijätettä poistettaessa poistuu myös niiden itseensä sitomat ravinteet.

Pääsääntöisesti niitto suoritetaan kerran vuodessa loppukesästä. Samana vuonna perustettu niitty kannattaa niittää kahteen kertaan ensin juhannuksen jälkeen ja toiseen kertaan syksyllä.

Viikatteella niitto on perinnebiotooppien perinteisin hoitomuoto, mutta toki niittämiseen on nykyään muitakin välineitä. Laajoille tasaisille alueille sopii mm. niittokone. Oleellista on kuitenkin minkälaisen leikkuupinnan väline jättää. Murskaamalla (trimmeri, raivaussaha, tylsä viikate) leikattu kasvi sairastuu herkemmin sienitauteihin, koska taudeilla on rikkonaista pintaa mihin tarttua. Tavoitteena on mahdollisimman pieni leikkuupinta n. 15 cm korkeudelta maasta, jotta kasvien ruusukkeet ja taimet jäävät kasvamaan. Murskattua leikkuupintaa voi käyttää hyväksi niiden kasvien kohdalla, joista halutaan päästä eroon kuten esim. vuohenputki ja lupiini.

Lähteet

Perinnemaisemayhdistyksen kotisivut

www.perinnemaisemat.fi

Suomen Niittysiemen Oy

www.niittysiemen.fi

Ruokavirasto

Perinnebiotooppien hoitokortti 2, Niitto

www.ruokavirasto.fi